maanantai 20. huhtikuuta 2015

Yöpöytien tuunaaminen

IMG_0840 IMG_1050


Siitä onki aika kun viimeksi tein mitään DIY juttuja. Ideoita olisi paljon, mutta viime aikoina ei ole ollut aikaa toteuttaa mitään. Ajattelin kuitenkin lämmitellä omia taitojani pienellä muutostyöllä. Työ ei tule olemaan iso. Tällä kertaa muutoskohteeksi tulevat yöpöydät.

Puinen väri ei mielestäni sovi huoneen tyyliin ja mieskin on sitä mieltä, että pöydät eivät sovi huoneeseen. Mies ehdotti uusien ostamista, mutta pidän kovasti nykyisten pöytien yksinkertaisesta mallista. Pöydät ovat myös sopivan leveitä, että Kartellin valaisimet mahtuvat kivasti pöytiin. Uusia pöytiä emme lähde siis metsästämään, vaan maalaan pöydät toisenvärisiksi.

Alun perin harkitsin pöytien maalaamista valkoisiksi, mutta huone on jo nyt kovin valkoinen. En halua lisätä valkoista väriä tämän enempää. Harmaa ja musta väri ovat mielestäni erittäin kauniita. Harmaassa on se ongelma, että seinät ovat jo ennestään harmaat. Erottuisiko pöydät harmaana seinistä?.. En osaa sanoa. Onko musta väri kuitenkin liian tylsä? Mitä mieltä te olette, mikä väri sopisi pöydille?

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kiertelyä sisustusliikkeissä

kaupungilla IMG_1019 IMG_1028

Hei ihanaiset,

Olen ihan tarkoituksella pitänyt pientä blogitaukoa. Halusin hetken olla ilman blogia ja sosiaalista mediaa. Kirjauduin ulos instagramista, laitoin kannettavan kiinni ja lähdin ulos nauttimaan kevätauringosta. Pieni tauko teki erittäin hyvää. Oli aikaa käydä kunnolla salilla, syödä hyvin ja viettää aikaa kavereiden ja perheen kanssa.

Tauosta huolimatta en ole unohtanut teitä ja kodin sisustaminen on ollut jatkuvasti mielessä. Kävimme viikonloppuna katselemassa taas kerran nojatuolia olohuoneeseen. Löysimme yhden ihanan 50 -luvulla rakennetun tuolin, mutta tuoli oli jo niin elämää nähnyt, että se olisi tarvinnut kunnon remonttia. Verhoilut ja kunnostukset yhteenlaskettuna olisi kuitenkin nostanut tuolin hintaa taivaisiin.

Suosittelen muuten Helsingissä asuville vilkaisemaan Vintage liikettä Fargoa. Ihana kauppa täynnä upeita aarteita 50, 60 ja 70 -luvulta. Huonekaluja, sisustustavaraa ja kaikkea pientä kivaa. Fargo löytyy osoitteesta Fleminginkatu 20

Vepsäläisellä kävimme testaamassa Kartellin muovista nojatuolia (en löydä kuvaa mistään). Tuoli oli yllättävän mukava, vaikka näytti aika kylmältä. Itse olin jo valmis kantamaan nojatuolin kotiin, mutta mies ei jaksanut innostua muovisesta kaunottaresta.

Palasimme siis kotiin tyhjin käsin.

Ihana palata taas blogin pariin. Tauko tekee aina hyvää.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Viha-rakkaussuhde shoppailuun

IMG_0993


Olen käynyt vaatekaappiani taas kerran läpi ja päättänyt tehdä muutosta siihen. Tätä ette varmaan tienneet minusta, mutta olen todella laiska shoppailemaan. Olen jo muutaman vuoden pitänyt 30 vaatteen vaatekaappia. Tarkoittaen, että minulla on ollut yhteensä vain 30 vaatetta. 

Tänään vuonna olen tehnyt poikkeuksen ja ylittänyt maagiset 30 vaatetta. Aikaisemmin olen tehnyt siten, että jokaista ostettua vaatetta kohden olen luopunut jostakin toisesta vaatteesta. Näin kaappi on pysynyt järjestyksessä ja jokaiselle päivälle on löytynyt jotakin päälle pantavaa. Nyt olen miettinyt, että luopuisin tästä periaatteesta kokonaan. Elän nyt sellaista elämänvaihetta, että tulee enemmän käytyä ulkona ja matkusteltua ja 30 vaatetta ei valitettavasti meinaa riittää. Kaappiin onki kertynyt muutama ylimääräinen vaatekappale, mutta olen jatkuvasti pulassa kun on lähdettävä jonnekin vähän hienompaan paikkaa. Juhlavia mekkoja ja hameita en omista. 

Shoppailu onkin asia mitä olen joutunut viime aikoina opettelemaan. Nuorempana jaksoin enemmän juosta kaupoissa, mutta nykyään ajatuskin vaatteiden ostelusta saa kämmenet hikoilemaan. Saan välähdyksiä alennusmyyntien ruuhkista, ahtaista sovituskopeista ja kiireisistä myyjistä.

Voiko tällä iällä oppia vielä rakastamaan tätä harrastusta?

Minkälainen suhde teillä on shoppailuun?

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Taidetta kotiin


Kuvat on lainattu taidelainaamo.fi

Eilen käytiin vakavaa keskustelua tauluista. Olemme pitkään suunnitelleet taulukollaasia sohvan yläpuolelle, mutta laiskuus ja tehtävän haasteellisuus on siirtänyt toteutusta myöhemmäksi. Taulukollaasin teko on vielä helppoa, mutta oikeiden taulujen ja vedosten löytäminen on sitten aika työlästä hommaa.

Taidelainaamo.fi löytyi ihania vedoksia, jotka hyväkyttäisin kotiini milloin vain. Jotkut niistä olivat hinnoiltaan jopa siedettäviä. Ylhäällä on muutama vedos, joihin ihastuin kovasti. Taiteilijan nimi on Päivi Kukkasniemi. Hänen parhaimmat teokset näyttävät olevan loppuunmyytyjä, mutta odottelen mielelläni uusia teoksia.

Toinen vaihtoehto olisi ottaa itse kuvat ja teettää niistä tauluja. Varsinkin nyt kun lumet ovat sulaneet, niin Helsingistä saisi mahtavia kuvia.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen kotona

IMG_0926 IMG_0923 IMG_0930 IMG_0946
Olen pääsiäisen nukkunut, syönyt hyvin ja katsellut hirmuisen määrä elokuvia ja hauskoja sarjoja. Nämä neljä päivää riittivät minulle oikein hyvin. Olen iloinen, että huomenna pääsee taas töihin. Meillä kotona ei vietetä erityisemmin pääsiäistä. Tämän takia blogissakaan ei ole ollut mitään postauksia pääsiäiskoristeluista tai mistään muustakaan söpöistä pääsiäisjutuista.

Meillä pääsiäisen kunniaksi tehtiin ruokaa, juotiin hyvää viiniä ja levättiin oikein kunnolla. Kävimme tänään myös pienellä kävelyllä ja söimme vuoden ensimmäiset jäätelöt. Olen myös käynyt meikkivarastoani läpi ja opetellut uusia meikkitemppuja. Kyllä, osaan nykyään käyttää myös poskipunaa.

Miten teillä vietettiin pääsiäistä?

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ostoslistalla nojatuoli

1. Eames Lounge chair, 2. IKEA Villstad, 3.DUX Spider tuoli Dacota  4. BoConsept Imola, 5. DUX Karin nojatuoli Kariba, 6. Fritz Hansen Ro nojatuoli

Mies on etsinyt nojatuolia jo tovin ja lupasin auttaa häntä etsinnässä. Nojatuolin jälkeen huonekalukiintiömme on täynnä. Vaihdamme ehkä muutaman huonekalun laadukkaampiin, mutta muuten meillä on kaikki tarvittavat. Nojatuoli on tarkoitus sijoittaa tv-tason ja kirjahyllyn väliin. Mies haluaa luoda siihen oman lukunurkkauksen. Olen itsekkin sitä mieltä, että tila kaipaa jotain extraa. Olen pohtinut myös nojatuolin viereen omaa lattiavalaisinta.

Tätä postausta kirjoittaessani minulla oli mielessä jo kaksi nojatuolia, mitä olemme pohtineet. Yksi on Eames Lounge tuoli (numero 1) ja toinen BoConseptin tuoli (numero 4). Oma suosikkini on numero neljä ja miehen numero yksi. Eames on tietenkin klassikko, joka pysyy "muodissa" ikuisesti, mutta hinta on aika suolainen.

Ainoat toivomukseni ovat se, että nojatuoli sopii kodin värimaailmaan ja on mukava istua, muuten annan miehelle vapaat kädet valita.

Minkä nojatuolin te valitsisitte?

*Sisältää mainoslinkkejä.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Näin punaat huulesi oikein

IMG_0919 IMG_0905 copy IMG_0907 copy IMG_0909 copy IMG_0913 copy

Mukavaa alkanutta viikkoa ihanat,

Meitsi on levännyt oikein kunnolla. Päätin viikonloppuna olla tekemättä mitään ja suunnitelma toteutui 100%. Tänään olen käynyt läpi meikkivarastoani ja huomasin omistavani hirveä määrä punaisia huulipunia. 

Muutama vuosi sitten en käyttänyt laisinkaan meikkiä, nykyään meikkaan päivittäin ja kotoa en lähde ilman punattuja huulia. Töihin pyrin kuitenkin meikkaamaan melko maltillisesti ja räikeän punaiset huulet jäävät yleensä vapa-ajalle. Olen ehkä siinä mielessä vanhanaikainen, että mielestäni ainoa oikea huulipunan tai kynsilakan väri on punainen. Vuosien varrella olenkin testannut monenlaisia huulipunia ja tällä hetkellä suosikit ovat Macin huulipunat. MAC meikit ovat mielestäni muutenkin hinta-laatu-suhteiltaan täydellisiä. .

Olen muutaman tempun oppinut, jolla saan punan pysymään huulilla koko päivän. Ennen kun aloitan edes meikkaamisen, varmistan, että pohja on kunnossa. Kuorin huulet varovasti, kosteutan ja laitan meikkivoidetta. Minulla on tapana laittaa meikkivoidetta myös huulien päälle. 

Tärkein väline kestävälle huulille on ehdottomasti rajauskynä. Rajauskynää minulla kuluu jopa huulipunia nopeammin. Huulien rajauksen jälkeen väritän huulet rajauskynällä. Vasta tämän jälkeen laitan päälle huulipunaa. Tällöin vaikka väri ei pysy vauhdissa mukana, rajauskynä varmistaa, että huulet eivät jää täysin paljaiksi.

Näillä ohjeilla huulet pysyvät punaisina melkein koko päivän.