tiistai 26. toukokuuta 2015

Mikä kangas nojatuoliin?

IMG_1089 IMG_1094 kuva (5) kuva 2 (1) kuva 2 (2)

Hei ihanat,

Ainoa aika kirjoittaa blogiani on silloin kun olen kotona sairaana. Onneksi minulla on teidät ja voin aina palata tänne blogini pariin kirjoittelemaan. Eilen harkitsin vielä vakavasti blogin lopettamista. En yksinkertaisesti meinaa löytää aikaa tälle. Olen kuitenkin päättänyt yrittää vielä hetki ja katsoa rauhassa miten elämä tästä asettuu. Pahin kiire on onneksi jo takanapäin.

Viime viikolla tapahtui jänniä myös asuntomme osalta. Remonttimies kävi ottamassa mitat asunnosta ja nyt odottelemme vastausta häneltä. Tarkoitus on saattaa kaikki keskeneräiset tytöt loppuun. Listat asennetaan ja keittiönremontti tehdään loppuun.

Kuvassa oleva nojatuoli on nojatuoli, jonka ostimme Bukowskis Marketista. Nojatuoli on 40 -luvun Aalto Alvarin nro. 401. Perus hyvässä kunnossa ja erittäin mukava istua. Nojatuoli on ollut jo nyt kovassa käytössä. Kangasvaihtoehdoista valitsin vaalean harmaan kankaan (Kuva neljä, ylin oikealla), joka sekä tuntui mukavalta, että uskon kestävän kovaakin kulutusta. Nojatuoliin tehdään kokonaisvaltainen remontti. Kaikki laitetaan kuntoon sisälmyksiä myöten. 

Verhoilun hoitaa Verhoomo Elegante.

Siitä tulee upea. En malta odottaa.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Leveät jalkalistat kotiin



Hei, 

Pahoittelen pitkää poissaoloani. Arkiset kiireet ovat pitäneet minut pois blogista. Valitettavasti kiire jatkuu vielä tovin. Säännöllistä 3-4 postausta viikossa -vauhtia en valitettavasti tällä hetkellä pysty pitämään. Yritän ainakin kerran kaksi viikossa tulla kertomaan kuulumiset. 

Asunnossamme tapahtuu kaikenlaista uutta. Asunnossa on vielä muutama remonttikohde, joiden kimppuun pyrimme tarttumaan tämän toukokuun ja kesän aikana. Muuten remonttien osalta asunto on kohta jo valmis. 

Ensimmäiseksi hoidamme listat kuntoon. Kävimme viikonloppuna läpi erilaisia jalkalistoja. Valikoima on aivan uskomaton ja tyylejä satoja. Päädyimme leveisiin listoihin, jotka mielestäni sopivat talon ilmeeseen erittäin hyvin. Koska asunto on vanha, halusimme kunnioittaa talon historiaa valitsemalla sellaiset listat, jotka ovat asunnon tyylille ominaisia. Suuresta valikoimasta saimme poimittua kolme suosikkia. 

Kaikki kuvassa näkyvät listat ovat talo.fi:stä. Ensimmäinen lista on mielestäni aivan ihana, eleganssi, yksinkertainen ja edullinen. Toinen lista on edellistään leveämpi ja peittää taakseen kaikki johdot, putket ja muut. Hinta on vain melko karmaiseva. Kolmas on mielestäni kaikista mielenkiintoisin. Koristelut ovat ehkä yliampuvia, mutta juuri sitä dramaattisuutta kaipaankin kotiin. Hintakin siedettävä.

Näistä kolmesta käymme tällä hetkellä neuvotteluja.

Ja tosiaankin. Voitimme Bukowski Marketista 40 -luvun Alvar Aallon nr. 401 nojatuoli. Tuoli on verhoilua vaille valmis. Siitä lisää myöhemmin.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

DIY: Yöpöydän vahaus

IMG_1050 IMG_1054 IMG_1052 IMG_1071

Hei ihanat,

Miten teidän viikko on alkanut? 

Muistatteko postauksessa yöpöytien tuunaaminen mietin yöpöytien maalaamista. Kävin tiedustelemassa K-raudalta vinkkejä ja siellä ehdotettiin pöytien vahaamista. Vaikka olen mielestä melko taitava käsitöissä, vahojen kanssa en ollut aikaisemmin tehnyt töitä. Jännitin kovasti niiden käyttöä.

Vahauksessa käytin Liberon vahaa ja väri oli nimeltään hiili. Ennen töiden aloittamista hioin pöytä kauttaaltaan hiomapaperilla (nro. 120). Hiomisen jälkeen puhdistin pöydän kostealla liinalla ja aloitin vahan levittämisen. Tasaisen lopputuloksen saamiseen vahasin pöydät kolmeen kertaan. Vaha on hyvin ohutta. Kolmesta kerroksesta huolimatta puun oma kuviointi näkyy ihanasti läpi. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen.

Päädyimme lopulta mustaan väriin sen takia, että harkitsemme mustan ruokapöydän ostamista ja halusin mustan värin jatkuvan läpi asunnon. Mustat yöpöydät näyttävät loistavilta harmaata seinää vasten.

Mitä mieltä olette lopputuloksesta?

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Tuoreita kukkia kotiin

IMG_1063 IMG_1065 IMG_1067

Hei ihanat,

Ihana tulla kotiin tuoreiden kukkien luokse. Asumme niin mukavassa paikassa, että naapurista löytyy hirmuinen määrä laadukkaita kukkakauppoja. Itse ole ruusujen ystävä, mutta välillä on kiva saada vähän jotain erilaista kotiin.

Kotona alkaa muutenkin pikkuhiljaa valmistumaan. Meillä on tällä hetkellä Bukowskismarketissa huudossa yksi nojatuoli. Toivon kovasti, että saamme sen.

Oikein mukavaa iltaa ihanat. Nyt menen jännittämään miten huutokaupan käy.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Taidetta kotiin


Kuvat on lainattu taidelainaamo.fi

Eilen käytiin vakavaa keskustelua tauluista. Olemme pitkään suunnitelleet taulukollaasia sohvan yläpuolelle, mutta laiskuus ja tehtävän haasteellisuus on siirtänyt toteutusta myöhemmäksi. Taulukollaasin teko on vielä helppoa, mutta oikeiden taulujen ja vedosten löytäminen on sitten aika työlästä hommaa.

Taidelainaamo.fi löytyi ihania vedoksia, jotka hyväkyttäisin kotiini milloin vain. Jotkut niistä olivat hinnoiltaan jopa siedettäviä. Ylhäällä on muutama vedos, joihin ihastuin kovasti. Taiteilijan nimi on Päivi Kukkasniemi. Hänen parhaimmat teokset näyttävät olevan loppuunmyytyjä, mutta odottelen mielelläni uusia teoksia.

Toinen vaihtoehto olisi ottaa itse kuvat ja teettää niistä tauluja. Varsinkin nyt kun lumet ovat sulaneet, niin Helsingistä saisi mahtavia kuvia.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ostoslistalla nojatuoli

1. Eames Lounge chair, 2. IKEA Villstad, 3.DUX Spider tuoli Dacota  4. BoConsept Imola, 5. DUX Karin nojatuoli Kariba, 6. Fritz Hansen Ro nojatuoli

Mies on etsinyt nojatuolia jo tovin ja lupasin auttaa häntä etsinnässä. Nojatuolin jälkeen huonekalukiintiömme on täynnä. Vaihdamme ehkä muutaman huonekalun laadukkaampiin, mutta muuten meillä on kaikki tarvittavat. Nojatuoli on tarkoitus sijoittaa tv-tason ja kirjahyllyn väliin. Mies haluaa luoda siihen oman lukunurkkauksen. Olen itsekkin sitä mieltä, että tila kaipaa jotain extraa. Olen pohtinut myös nojatuolin viereen omaa lattiavalaisinta.

Tätä postausta kirjoittaessani minulla oli mielessä jo kaksi nojatuolia, mitä olemme pohtineet. Yksi on Eames Lounge tuoli (numero 1) ja toinen BoConseptin tuoli (numero 4). Oma suosikkini on numero neljä ja miehen numero yksi. Eames on tietenkin klassikko, joka pysyy "muodissa" ikuisesti, mutta hinta on aika suolainen.

Ainoat toivomukseni ovat se, että nojatuoli sopii kodin värimaailmaan ja on mukava istua, muuten annan miehelle vapaat kädet valita.

Minkä nojatuolin te valitsisitte?

*Sisältää mainoslinkkejä.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Auringonpaistetta

IMG_0872 IMG_0873 IMG_0874 IMG_0875 IMG_0876

Hei Ihanat,

Voi kun aamulla paistoi kivasti aurinko. Oli ihan pakko napata pari kuvaa ja tallentaa auringonpaiste kameralle. Kuvat ovat todellakin miettimättä otettuja. Sohvatyynyt ovat miten sattuu ja kyllä, näet ihan oikein, Iittalan maljakosta löytyy leipäpussin suljin. Tällaista se välillä on. Koti ei ole aina täydellinen.

Hirmuinen ikävä kesää ja en malta odottaa tulevaa Pariisin matkaa. Postauksen "Kello on?" salainen matkakohde on siis Pariisi. Iiiik, en malta odottaa. Olen käynyt Pariisissa miljoona kertaa, mutta aina se jaksaa innostaa.

Ruosteista ranskaa täytyy alkaa taas teroittamaan. Enemmittä puheitta toivotan  mukavaa illanjatkoa ja nauttikaa auringonpaisteesta.

p.s. Kuvausassistenttina ja mallina toimi Ivy kissa. 

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Eteisen muutos

IMG_0861 IMG_0862 IMG_0863 IMG_0868 IMG_0869

Huomenta ihanat,

Olenko esitellyt teille meidän eteistä? Sekin on vielä vaiheessa, mutta pidän kovasti tämänhetkisestä yksinkertaisesta lookista. Musta penkki toimi meillä pitkään tv-tasona. Nyt olen sijoittanut sen hetkeksi eteiseen odottamaan kohtaloaan. Todennäköisesti myymme sen pois. Penkki on mutta hieman liian maalaisromanttinen makuumme.

Penkin yläpuolelle on tulossa vielä iso musta kokovartalo peili. Pääovi kaipaa vierelleen pientä tasoa, johon voi kotiin tullessa heittää avaimet ja muuta roinaa. Artekin penkkiin ja julisteeseenkin alan jo tottua vaikka vastustelin niitä kovasti alussa.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kello on?

IMG_0737

Olen melkein terve. Ikävä yskä jäi vain päälle ja kurkku vielä vähän arka, mutta muuten ihan mukavat oltavat. Eilen uskalsin jo palata takaisin töihin.

Olemme jo seuraavaa matkaakin suunnitelleet. Arvaatteko minne tämä tyttö on lähdössä seuraavaksi? Vihje löytyy kuvasta. En malta odottaa matkaa. Onhan edellisestä matkasta jo yli kuukausi. Huh, miten sitä mukaan nii kauan jaksaa olla yhdessä paikassa. ;)

Tänään vuonna matkoja on ripoteltu mukavasti pitkin vuotta, muutaman kuukauden välein. Tällaisena haluan pitää arkeni niin pitkään kuin mahdollista. Minusta on todella kivaa lähteä aina matkoille, vaikka kyseessä olisikin lyhyt viikonloppumatka Jyväskylään. Se rikkoo mukavasti arjen ja antaa uutta energiaa. 

Ajattelin pitää tämän viikonlopun blogivapaana. Yritän parantua täysin tästä flunssasta ja palata sitten ensi viikolla uusien postausten kanssa. 

Toivotan siis oikein mukavaa viikonloppua. Jutellaan taas ensi viikolla.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kolme kuvaa olohuoneesta

IMG_0810 IMG_0813 IMG_0814

Pikkuhiljaa se valmistuu. Olen erittäin tyytyväinen tähän välivaiheeseen. Olemme saaneet tv-tason ja sohvapöydän. Niitä kaipasimme todella kovasti. Tv-taso antoi olohuoneelle heti siistin ja raikkaan ilmeen.

Sohvapöytää ei tarvinnut kauan miettiä. Tiesimme heti, että Hayn tarjotinpöydät tulevat kotiin. Monta kertaa kävimme pöytää ihailemassa ja yksi päivä se vain tuli mukaan. Ainoa huono puoli pöydässä on se, että se on mahdottoman pieni. Tarvitsemme pikaisesti toista samanlaista niin ei tarvitse iltaisin tapella pöydästä. ;)

Mitä olohuoneesta vielä puuttuu? Haluan vaihtaa olohuoneen sohvan ja maton, mutta niiden aika on sitten myöhemmin. Nykyinen sohva on epäkäytännöllinen ja erittäin epämukava. Haluan kuitenkin miettiä rauhassa uuden sohvan tyyliä. Mielestäni sohva on vähän niin kuin se juttu olohuoneessa. Siihen on panostettava.

TV- tason ja kirjahyllyn väliin tulee vielä nojatuoli ja seiniin taulut.

Nyt haluan kuitenkin hetki nauttia tästä. Jätän sisustuskaupoissa juoksentelun ja nautin nykyisestä tilasta. Täällä on hyvä asua.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Bestå tv-taso

IMG_0799 IMG_0802 IMG_0809 IMG_0807
IHANAA! Meillä on tv-taso. Kävimme monta vaihtoehtoa läpi ja pohdimme asiaa kaikilta suunnilta. Tv-tason etsiminen on ollut aikamoista. Jostain syystä täydellisen löytäminen on ollut todella vaikeata. 

Kaikki tv-taso jotka katselimme, olivat ulkomaisista kaupoista ja rahtikulujen maksaminen olisi ollut mahdottoman kallista. Päätimme lopulta, että haluamme laittaa rahamme muuhun kun tv-tasoon, joten kävelimme ikeaan ja nappasimme tämän täydellisyyden. Olin jo katsellut Ikean Bestå tv-tasoja hiukan muilta blogeilta. Halusin valkoisen, matalan ja pitkän tv-tason. Hintoja vertaillessa, tämä oli kaikkein sopivin.

Tasomme on kootu kahdesta hyllystä. Taso olisi voinut olla vielä pidempikin (nyt 180 cm), mutta tila loppui kesken. Tason päälle on tarkoitus ostaa vielä lasinen päällinen. 

Olen todella tyytyväinen tähän. 

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Säilytystilaa makuuhuoneeseen

IMG_0794 IMG_0796 IMG_0797 
Säilytystila loppuu aina kesken vaikka miten isosta asunnosta olisi kyse. Vaatteet löysivät oman paikkansa heti, mutta kenkien kanssa on ollut hieman ongelmia. Osa kengistä yritin viedä varastoon, mutta ongelmana oli se, että (ihan oikeasti) käytän kaikkia kenkiäni melko aktiivisesti. Niille oli löydettävä paikka, johon on helppo pääsy. 

Kävimme viikonloppuna Ikeassa ja sieltä löytyi nämä erittäin kätevät ja tyylikkäät vuodevaatelaatikot. Laatikoiden alla on kätevät pyörät, joten korien liikuttaminen edestakaisin ei jätä naarmuja lattialle. Laatikot ovat myös tarpeeksi matalia, että mahtuvat kätevästi esimerkiksi sängyn alle. Isona plussana vielä kankainen peitto, mikä pitää tavarat pölyvapaina.

Laatikoita on kotona neljä kappaletta ja kaikki neljä mahtuvat kätevästi 180 cm leveän sängyn alle piiloon. 

 Tässä on linkki tuotteeseen. http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20238223/

lauantai 28. helmikuuta 2015

Olohuoneen tulevaisuus












Tv-taso: BoConcept, Verhot: Stockman, Sohva: BoConcept, Valaisin: grondlund, Pöytä: Hay-tarjotinpöytä, Matto: Ellos, Tyyny: Ellos





Tällä hetkellä olohuoneesta puuttuu teema. Haluan kodin olevan yksi kokonaisuus, jossa huonekalut sopivat yhteen toistensa kanssa. Haluan, että olohuone näyttää aikuisten ihmisten kodilta, haluan huonekulujen olevan klassisia ja heijastavan asukkaiden tyyliä.

Olen tässä lauantain surffailut netissä ja poiminut kuvia unelmien huonekaluista. Näistä huonekaluista saadaan kaunis ja klassinen olohuone.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Takkutukkainen sisustaja

IMG_0756 IMG_0754 IMG_0752 IMG_0745
Hei ihanat,

Siitä on niin paljon aikaa kun viimeksi laitoin kuvia meidän asunnosta. Kaiken kiireen keskellä sitä välillä unohtaa pitävänsä sisustusblogia. Minulle on vihjaistu, että lukijat tarvitsevat ja haluavat nimenomaan kuvia kodistamme. Yritän tsempata tulevaisuudessa.

Olen myös melko arka laittamaan kuvia keskeneräisestä kodista. Esimerkiksi listat puuttuvat edelleen ja koti kaipaa vielä pientä hienosäätöä, mutta ehkä te haluatte nähdä koko sisustusprosessin.

Kuvaan eksyi myös itse sisustaja. Tältä minä näytän aina välillä, tukka sekaisin ja vaatteet miten sattuu. Korjasin kyllä hieman tuota leijonanharjaa ennen ulos astumista.

torstai 26. helmikuuta 2015

Eteinen kaipaa Artekia

IMG_0675



Suuret kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille. Vielä on reilu viikko aikaa osallistua, joten vinkatkaa kavereille ja tutuille.

Täällä tehdään vauhdilla taas sisustussuunnitelmia kotiin. TV- tasoa emme ole vieläkään löytäneet, mutta hitaasti hyvää tulee. Eilen tuijotin eteisen valaisinta ja päätin, että nuo kaksi mitäänsanomatonta valaisinta saavat lähteä jossain vaiheessa vaihtoon.

 Pienen pohdinnan jälkeen päätimme, että parhaiten paikalle sopisi Artekin Golden bell-valaisin. Itse pidän kovastikin valaisimesta, mutta hinta mietityttää hieman. Valaisin on kuitenkin melko hinnakas ja eteinen tarvitsee kaksi. Värikin hieman mietityttää. Itse haluaisin kromisen eteiseen, mies haluaa mustan. Kumpikin käy minulle, mutta pelkään kodistani tulevan liian mustavalkoinen, mikä ei ole ihan sitä mitä haemme.

Mitä mieltä te olette, kumpi väri kävisi? 

Eteisestä löytyy kokonaiskuva postauksessa "Melkein valmis koti"

lauantai 21. helmikuuta 2015

Inspiraatiota lauantaipäivään






Meinasin viettää tämän päivän vain katsellen sisustuskuvia. Heittäydyn siis toisten ihmisten kotiin ja unohdan hetkeksi oman kodin sisustamisen. Tässä teille muutama lemppari.

Mukavaa lauantai-iltaa.

-Linja