maanantai 30. maaliskuuta 2015

Näin punaat huulesi oikein

IMG_0919 IMG_0905 copy IMG_0907 copy IMG_0909 copy IMG_0913 copy

Mukavaa alkanutta viikkoa ihanat,

Meitsi on levännyt oikein kunnolla. Päätin viikonloppuna olla tekemättä mitään ja suunnitelma toteutui 100%. Tänään olen käynyt läpi meikkivarastoani ja huomasin omistavani hirveä määrä punaisia huulipunia. 

Muutama vuosi sitten en käyttänyt laisinkaan meikkiä, nykyään meikkaan päivittäin ja kotoa en lähde ilman punattuja huulia. Töihin pyrin kuitenkin meikkaamaan melko maltillisesti ja räikeän punaiset huulet jäävät yleensä vapa-ajalle. Olen ehkä siinä mielessä vanhanaikainen, että mielestäni ainoa oikea huulipunan tai kynsilakan väri on punainen. Vuosien varrella olenkin testannut monenlaisia huulipunia ja tällä hetkellä suosikit ovat Macin huulipunat. MAC meikit ovat mielestäni muutenkin hinta-laatu-suhteiltaan täydellisiä. .

Olen muutaman tempun oppinut, jolla saan punan pysymään huulilla koko päivän. Ennen kun aloitan edes meikkaamisen, varmistan, että pohja on kunnossa. Kuorin huulet varovasti, kosteutan ja laitan meikkivoidetta. Minulla on tapana laittaa meikkivoidetta myös huulien päälle. 

Tärkein väline kestävälle huulille on ehdottomasti rajauskynä. Rajauskynää minulla kuluu jopa huulipunia nopeammin. Huulien rajauksen jälkeen väritän huulet rajauskynällä. Vasta tämän jälkeen laitan päälle huulipunaa. Tällöin vaikka väri ei pysy vauhdissa mukana, rajauskynä varmistaa, että huulet eivät jää täysin paljaiksi.

Näillä ohjeilla huulet pysyvät punaisina melkein koko päivän. 

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vaatimaton lahjalista

Hei ihanat,

Mitä ostaa lahjaksi henkilölle, joka ei toivo mitään? Aiheutan sukulaisilleni vuosittain päänsärkyä joululahjoista. En koskaan keksi mitään haluttavaa. Oikeastaan keksin paljonkin haluttavaa, mutta en halua ihmisten ostelevan minulle kalliita lahjoja. Viime vuonna jaoin blogissani muutamia vinkkejä säästeliääseen jouluun. Tänään jouluna meinasin seurata omia neuvojani.

Mielestäni ajatus on lahjassa tärkeintä. Rakkaudella annettu euron koru on miljoona kertaa arvokkaampi kun kallis lahja ilman tunteita. Itselleni ostelen sitten kaikenlaista enemmän tai vähemmän tarpeellista. ;)

Olen myös vuosittain ostanut itselleni joululahjan. Viime vuonna ostin ihanan korun itselleni. Tänään vuonna haluan ostaa itselleni kolme asiaa, tehokosteuttajan, ihanan tuoksuisen hajuveden ja kellon. 

Mitä sinä haluat joululahjaksi?


tiistai 20. toukokuuta 2014

A hint of gold







Kiireistä ja jatkuvasta matkustelusta huolimatta elämä on tuntunut viime aikoina ihanan tasapainoiselta. Olen ehkä sittenkin parhaimmillani pienen stressin alla.

Kiire on näkynyt lähinnä siinä, että kotona ei tule oltuaan. Eilinen ilta oli poikkeuksellinen ilta kun pääsin istumaan omaan sohvaa, hörppäämään kupillisen teetä ja katsomaan lempiohjelmaani (sex and the city). Yksin ollessani saan akut ladattua kaikkein parhaiten. Tunnustan olevani introvertti ja viihtyväni parhaiten yksin teekupposeni kanssa.

Sain sen verran ladattua akkujani eilen, että otin muutaman kuvan viime viikon ostoksista. Laukun lisäksi kaupasta lähti pari muutakin tavaraa. Laukkua ostaessani tajusin, etten omista kultaisia asusteita laukun seuraksi. H&M:llä sattui juuri olemaan koruja viiden euron hintaan, joten nappasin yhden itselleni.

...mukaan lähti myös vakiotuoksuni Chloe. Hetken pohdin tuoksun vaihtamista, mutta tuttu ja turvallinen tuoksu vei mennessään.

Minä suuntaan kevään viimeiselle työmatkalle ja jätän teidät ihastelemaan (tai kauhistelemaan) ostoksiani.

Mukavaa tiistaista ihanat.

torstai 15. toukokuuta 2014

Ihon tehokosteuttajat



 Huomenta ihanaiset,

Minulla on muutama ihonhoitotuote, joita olen käyttänyt niin kauan kuin jaksan muistaa. Yksi niistä on apteekista saatava Aquala L. Voide on todella monikäyttöinen ja huomaan käyttäväni sitä vähän joka tilanteessa. Voide toimii minulla sekä vartalon kosteuttajana, että yövoiteena. Olen huomannut, että voide on päiväkäyttöön kasvoille hiukkasen liian tuhti.

Kasvoille tulee käytettyään hieman kevyempiä tuotteita. Voiteiden uusin yllättäjä on ollut Lumenen voide, joka sekä kosteuttaa, että jättää ihon mattapintaiseksi. Aurinkoisena päivänä ihoa suojaa sitten Vichy:n suojavoide, suojakertoimella 25.

Olen pyrkinyt lähiaikoina pitämään ihostani parempaa huolta ja olen huomannut eron. Satunnaisia näppylöitä luukunottamatta, ihoni on pysynyt terveenä. 

Omat ongelmakohdat ovat olleet T- alueen rasvoittuminen ja juuri ne satunnaiset näppylät. Niiden kanssa vielä painin, mutta hitaasti hyvää tulee.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hyvältä tuoksuvat hiukset




Kotona ei tällä hetkellä ole mitään kuvattavaa. Asunto on täynnä muuttolaatikoita ja pientä sälää. Tästä huolimatta olo on mitä pirtein. Tilasin viikko sitten hiustenhoitotuotteita ja paketti saapui vihdoin kotiin. Olen päättänyt omistaa viimeisen päivän kaupunkiyksiössäni hiustenhoitoon. Huomenna huonekalut vaihtavat asuntoa. Kävin jo uudessa asunnossa tasoittamassa hieman seiniä. Huomenna laitan tänne kuvamateriaalia asunnosta. 

Tigin tuotteita olen käyttänyt niin kauan kuin muistan. Lopputuloksena on aina pehmeät ja hyvinvoivat hiukset. Ominaista Tigin tuotteille on niiden upea tuoksu, ehkä juuri siksi olen jäänyt tuotteisiin niin pahasti koukkuun. Minun on pakko myöntää, että valitsen suuriosa kauneudenhoitotuotteistani tuoksun perusteella. Ihanalta tuoksuvat hiukset ovat vain jotain niin ihanaa.

Tilasin kolme tuotetta, kosteuttavan shampoon, kosteuttavan hoitoaineen ja silottavan seerumi. Pesun jälkeen laitan pienen määrän seerumia pyyhekuiviin hiuksiin ja föönaan hiukset sileiksi. Yksinkertaista ja helppoa.

Mitä ovat sinun luottotuotteesi?