perjantai 9. toukokuuta 2014

Yksiön värimaailma ja pohjakuva








Huomenta kaikille täältä pohjoisen hotellista. Olen juuri lähdössä nauttimaan aamupalaa.

Parasta työmatkoissa on juuri hotelliaamupalat. Harvoin tulee ostettua esimerkiksi pekonia kotiin, hotelliaamupalalla saa nauttia rapeista pekoneista ja tuoreista hedelmistä. Vaikka matkaaminen on välillä raskasta ja turhauttavaa, niin valmiiksi katettu aamupala yleensä korvaa kaiken.

Tämän päivän postauksessa käyn läpi hieman asuntoni värimaailmaa ja pohjapiirustusta. Väreinä toimivat valkoinen, harmaa ja musta. Olen viime aikoina pyrkinyt lisäämään hieman syvyyttä asuntoon värikokeiluilla. Tarkoitus on lisätä tulevaisuudessa hieman enemmän väriä.

Asunnossa on yhteensä 39 neliötä, 1h, tupakeittiö,sauna + parveke. Vuokra on naurettavan pieni jos Helsingin hintoja vertailee.

Haaveilen edelleen omasta asunnosta, mutta en ole ihan varma raaskinko koskaan toteuttaa haavettani. Ison lainan ottaminen yksin on alkanut kauhistuttaa minua. Saa nähdä miten käy! Kuvassa näkyvä pohjapiirustus on suuntaa antava.

torstai 8. toukokuuta 2014

Mistä mikäkin on ostettu?

Hei kaikille.

Kirjoittelen tätä postausta hotellihuoneesta. Olen työmatkoilla Lapissa ja palaan takaisin etelään perjantaina.

Nyt kun olen kuvannut koko asuntoa ja olette nähneet missä asun, on aika kertoa mistä mikäkin tavara on ostettu. Tykkään tehdä löytöjä ja sisustaa mahdollisimman kivasti, mutta kuitenkin edullisesti.  Isompiin hankintoihin säästetään monta kuukautta rahaa.

Tässä on yhteenveto kaikista asunnon hankinnoista. Jos jätin jonkin tavaran pois, kysykää ihmeessä.

Olohuone/Alkovi

1. Verhot, H&M, 2. Päiväpeitto, Sokos, 3. Pöytä, löytö tori.fi, 4. Matto, Sisustushalli, 5. Sohva, Masku, 6. Tekoturkkipeitto, Hemtex, 7. Lipasto, IKEA, 8. Maljakko, Hemtex, 9. Kello, Tallinnasta, 10. Ensimmäinen koristetyyny, Indiska, sohvalla olevat H&M ja muut itse ommeltu.


Keittiö/Ruokailunurkkaus

1. Taulu, Sisko teki, kehys IKEA, 2. Pöytä, Kodin1, 3. Tuolit, IKEA, 4. Peili, IKEA, 5. Valaisin, Clas Ohlson, 6. Kaitaliina, H&M, 7. Sekoitin, Kodin1, 8. Keittiöpyyhe, itse tehty, 9. Tanko, X-Pole.


Työpiste

1. Liitutaulu, itse tehty, 2. Pöytä IKEA, 3. Tuoli, Kirpputori, itse verhoiltu, 4, Peili, Kodin1.





keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Yksiöni mun osa 3






Huomenta ihanat,

Viimeinen osa asunnostani on eteinen, joka on vielä hiukkasen kesken. Eteinen toimii työpisteenä, mutta valitettavasti harvoin enää tulee käytettyä pöytää työpöytänä. Tällä hetkellä työpisteessä löytyy itse tekemä liitutaulu, jonne on kiva jättää viestejä itselleen. En ole ihan varma korvaanko taulun peilillä ja teen tilasta meikkauspisteen. Se jää nähtäväksi.

Lattia kaipaa jotain mattoa, seinät huutaa tyhjyyttä ja tila on mielestäni aika kankean näköinen. Uusi pöytävalaisin on ainakin tulossa eteiseen, sen voin luvata. 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Yksiöni mun osa 2




Huomenta rakkaat,

Eilen esittelin teille olohuonettani ja alkovea kokonaisuudessaan ja nyt on luvassa ruokailuhuone ja keittiö. Ruokailuhuoneesta on tullut aivan ehdoton lempipaikka. Suurempana syynä on edessä oleva ikkuna. Olen alkanut tekemään töitä ja kirjoittamaan blogia ruokapöydän äärellä. Minusta on ihanaa aamulla katsella ulos ikkunasta ja haaveilla eri asioista.

Keittiö on aika mustavalkoinen. Tarkoituksena ei ollut tehdä ruokailuhuoneesta täysin valkoista, mutta oma sisustusmaku sattuu olemaan melko vaalea niin siihen sitten ajauduttiin. Tulen lisäämään ripaus väriä tähän tilaa jossain vaiheessa.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Yksiöni mun osa 1






Huomenta ihanaiset,

Huomasin yksi päivä, että blogissani on hyvin paljon lähikuvia yksityiskohdista. Kokonaiskuvaa asunnosta on tällöin hieman vaikea saada. Olenkin päättänyt pyhittää tämän viikon koko asunnon kuvaamiseen. Tarkoitus on kuvata asuntoa hieman laajemmalla objektiivilla, jotta saatte kokonaiskuvan asunnosta. Perjantaina laitan hahmotelman pohjapiirustuksesta, joka ehkä hieman selkeyttää asunnon hahmottamista

Aloitin projektin kuvaamalla alkovea ja olohuonenurkkausta. 

Mukavaa maanantaita.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Ruokailunurkkauksen valaistus




Vihdoin löysin sopivan valaisimen keittiöön. Halusin jonkun yksinkertaisen ja kauniin valaisimen. Alkuperäisessä suunnitelmassani oli tarkoitus tilata Elloksen valaisin (katso: Ruokailunurkkauksen sisustus), mutta valaisimen kotiin saapuessaan muutin mieleni ja päädyin vielä yksinkertaisempaan versioon.

Halusin tilasta mahdollisimman valkoisen, vastapainoksi harmaapainoiselle oleskelutilalle. Olen melko tyytyväinen ruokailutilaan. Jokunen taulu pitäisi vielä kiinnittää seinään, mutta uusi koti alkaa selkenemään. Sain myös verhot ommeltua valmiiksi.

Tämä kaunis ja yksinkertainen valaisin löytyi Clas Ohlsonista hintaa 7 €, iso lamppu maksoi muistaakseni noin 6 €.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vuokra-asunnon sisustaminen

















Huomenta ihanaiset,

Päätin heti näin aamuauringon paisteessa kuvata pientä yksiötäni. Vanha matto ei yksinkertaisesti sopinut enää tähän tilaan. Tarkoitus on kotouttaa uusi matto vielä tämän viikon aikana kunhan olen päättänyt, mitä lähden poimimaan.

En pysty paljoakaan vaikuttamaan lattian ja muun pintamateriaalien valintaa, mutta pystyn jossain määrin vaikuttamaan sisustuksessa käytettäviin materiaaleihin. Vaaleilla huonekaluilla luon tilan tuntua pieneen yksiöön. Vuokra-asunnon sisustuksessa kiinnitän paljon huomiota huonekalujen sijoitteluun ja kokoon. Isot huonekalut tukahduttavat tilan ja luovat ahtaan tunnelman. Pidän vain tarpeelliset huonekalut. Sijoitan huonekalut siten, että minulla on esteetön kulku ympäri asuntoa. Tiedän kokemuksesta, että varpaiden lyöminen pöydän nurkkauksiin on hyvinkin kivuliasta ja ärsyttävää.

Pimeät ja raskaat verhot luovat myös melko tunkkaisen tunnelman. Pidän ikkunat joko verhotta tai hyvin ohuilla verhoilla, jolloin aurinko pääsee paistamaan läpi asunnon.

Tekstiileillä, pienesineillä muutan tilan sisustusta mieleni mukaan.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Vaaleanpunaisia haaveita













Jatketaan vielä hetki vaaleanpunaisilla tunnelmilla. Sain pari päivää sitten ihanan lahjan ystävältä, kauniita vaaleanpunaisia kukkia. Vaikka vaatetuksessa pyrin välttelemään vaaleanpunaista, väri sopii mielestäni todella hyvin kotiin. 

Romanttiset kukat ovat päässeet kunniapaikalle tuomaa väriä kotiin. Ruokapöydän päällä kukkia saa ihastella aamuisin ja haaveilla lomamatkoista. Tällä hetkellä haaveilen matkasta kaukaiseen afrikkaan, ehkä vielä toteutan sen.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Vuokra-asunnon pintaremontointi


Pienillä muutoksilla on mahdollista saada vuokra-asunto hyvinkin siistiksi. Olen laskenut, että koko asunnon "remontointiin" menee minulta noin 50 euroa. Tasoiteaine maksoi noin 12 euroa, maalit kustansi vuokraisäntä ja välineet nappasin omasta varastosta.

Tasoiteaineella peitin edellisen asukkaan porausreiät ja maalasin koko kodin valkoiseksi. Aikaa minulla meni noin viisi tuntia. Huonekalut etsivät vielä omaa paikkaansa, mutta pieni "makuhuone" on jo valmis.

Seuraavaksi vaihdan vielä keittiön vetimet ja asunto on kuin uusi.
Mukavaa maanataita kaikille!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Uusi koti








Puulattia vaihtui muovimattoon ja äänekäs kaupunkiyksiö vaihtui hiljaiseen ja idyyliseen perhealueeseen. Täältä se uusi koti nyt näyttää. Olen itse kovin ihastunut kotiin. Sauna ja parveke tuntuvat ylellisyydeltä. Siitä on kauan kun olen asunut näin kaukana keskustasta, kokonaiset kuusi kilometriä matkaa, saa nähdä miten selviän tästä.

Tarkkasilmäinen voi huomata kuvista tasoitetut seinät. Seuraavaksi vuorossa maalaus ja tietenkin sisustus. Kävin myös tekemässä kävelykierroksen naapurustossa ja alue oli niin hiljainen, että kuulin jokaisen linnun äänen. Vieressä löytyy lenkkipolkuja, lapset leikkivät pihalla ja naapurit juttelevat hississä. Yhteisöllisyys huokuu läpi. Olen kovin ihastunut.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pienen parvekkeen sisustaminen






























Nämä parvekkeet toimivat inspiraationa oman parvekkeen sisustuksessa. Haluan tilan olevan romanttinen, yksinkertainen ja rauhallinen. Haluan saada kokonaisuuden mahdollisimman edullisesti, tinkimättä kuitenkaan tyylistä. Siitä on hyvin kauan kun olen viimeksi asunut parvekkeellisessa asunnossa, joten sen sisustaminen on minulle haaste. Pidän kuitenkin haasteista ja otan tämänkin haasteen ilolla vastaan.

Muistatte varmaan postauksessa "Kelpaavatko tekokukat kotiisi?" mainitsin, että en pidä vihreästä. Samaan kategorian voin lisätä myös puu ja multa. En valitettavasti osaa hoitaa kasveja (tai mitään elävää) yhtään, joten parvekkeen myötä minun on kai opeteltava tämäkin taito. Tämänkin haasteen otan ilolla vastaan... ja kadun sitten myöhemmin mitä menin lupaamaan.

Torstaina tulevaan vuokra-asuntooni on menossa siivooja siivoamaan, saatte odottaa vielä tovin kuvia asunnosta.

Huomasitko muuten kuvissa leijuvan pinterest- napin? Sitä painavalla saat haluamasi kuvan suoraan pinterest- kansioosi.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Inspiroiva yksiö





Muuttopäivä lähestyy ja sisustusinto kasvaa. Löysin netin syövereistä tämän ihanan pienen kodin, jossa jokaista neliötä on käytetty tehokkaasti hyväkseen. Seuraavan asuntoni tulee olemaan hiukan pienempi kuin nykyiseni ja tällaiset kuvat kauniisti sisustetusta yksiöstä ovat hyvin inspiroivia. Haluan panostaa seuraavassa kodissani pieniin yksityiskohtiin ja koriste-esineisiin.

Harkitsin seinien maalaamista harmaiksi, mutta näiden kuvien jälkeen taidan sittenkin pysyä puhtaan valkoisessa värissä.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Elämä muuttolaatikoiden keskellä

Moi täältä muuttolaatikoiden keskeltä. 

Kotona on nyt sellainen hulina ja hälinä, etten tiedä miten päin olla. Suuriosa tavaroista on löytänyt tiensä laatikoihin, mutta paljon pakattavaa on vielä edessä. Jokaisen muuton jälkeen sitä ihmettelee, miten paljon tavaraa on vuosien mittaan kertynyt. Löysin jopa kauan sitten hävinneet pöytätabletit. 

Uuden asunnon sisustusta en ole vielä miettinyt, mutta pysyttelen varmaan tutussa tyylissäni. Olen pohtinut hieman myös parvekkeen ja saunan sisustusta, mutta ensi hoidetaan tämä muutto pois alta. Blogi painuu viikoksi pienelle tauolle ja palaan tämän blogin pariin taas ensi viikolla. Silloin luvassa kurkistus uuteen kotiin. 

Mukavaa viikkoa, nähdään ensi viikolla.















keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Muuttofirmojen hintavertailu

Muutto on reilun kahden viikon päästä! Eilen iski pieni epätoivo miettiessäni miten saa tavarat siirrettyä asunnosta toiseen mahdollisimman edullisesti.

Rakasta isääni en viitsi enää vaivata. Hän on auttanut jokaisessa muutossa ja olen kovin tyytyväinen ja kiitollinen hänelle. Ikä alkaa kuitenkin paina ja rakas isukin selkä ei enää kestä. Tästä syntyikin idea muuttofirman palkkaamisesta.

Tein pientä hintavertailua eri firmojen välillä ja hinnat vaihtelevat suunnattoman paljon. Joissain paikoissa kokonaishinta jää vain kahden sadan luokkaan ja toisissa paikoissa muutosta sai pulittaa lähemmäs 800 euroa.

Tässä on pieni vertailu neljän muuttofirman kesken. Hinnat sisältävät muuton 43 neliön yksiöstä ilman hissiä, 39 neliön yksiöön hissillä. Arvioitu aika noin 2-3 tuntia. Hinnat ovat suuntaa antavia ja firmat on valittu netissä luettujen arvostelujen perusteella. Opiskelijamuutosta ja Niemestä sain hintatarjouksen ja muilta poimin hinnat firmojen nettisivuilta.


Opiskelijamuutot.fi
2. muuttajaa + kuorma-auto
Hinta: 95 €/h 3h= 285 €




Niemi.com
Auto+ kuljettaja 90/h
2. muuttajaa 50/h
Arvioitu muuttoaika noin 3 h
Yhteishinta: n. 420€

Jypi.fi
Yksiön muutto n. 400 €
Muuttoapu.com
Kuorma-auto+kuljettaja
1.muuttaja
Yhteishintaan: n. 245 e



Kuvat on lainattu firmojen nettisivuilta.