keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

The lunchbox
















Blogin aloittamisesta lähtien olen ottanut tavoitteeksi muuttaa hitaasti, mutta varmasti omia tottumuksiani. Ruokavaliomuutoksen jälkeen olen alkanut tarkkailemaan myös lounasruokailuani. Aloittaessani työt nykyisessä työpaikassani, tapanani oli syödä lounaat ulkona työtovereideni kanssa. Muutaman lisäkilon jälkeen päätin tehdä muutoksen tähän.

Oikeastaan lisäkilot eivät olleet ongelma. Ongelmanani oli lähinnä ruokailun laatu. Lounaaksi tuli syötyä milloin burgereita, milloin pizzaa. Päätin muutama kuukausi sitten tehdä tähän muutos ja siitä lähtien olenkin pyrkinyt viemään töihin omia eväitä.

Suosikkilounaani on kuvassa näkyvä salaattirasia:

Jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, kanamunaa ja päälle loraus teriyakikastiketta.

Yksinkertaista ja helppoa

2 kommenttia: