sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Terveellinen aamupala









Saimme vihdoin etelään lunta. En ole koskaan erityisen paljon pitänyt talvesta, mutta on mukava saada hieman lisä valoa. Lumi näyttää todella kauniilta. Ajattelin napata kamerani mukaan ja lähteä mukavalle kävelylle. 

Ennen kun lähde, nautin kuitenkin aamupalani rauhassa. Olen viime aikoina yrittänyt kovasti karsia ulkona syömisiäni ja tehdä kotona ruokaa. Olen oppinut nauttimaan ruuanteon vaiheista ja hyväksymään epäonnistumiset. 

Tällaiset rauhalliset aamut ovat suurta luksusta. Saa rauhassa nauttia monipuolisen aamupalan, juoda teekupposensa loppuun ja kohdata päivä täynnä energiaa. Omaan terveelliseen aamupalaan kuuluu runsaskuituinen leipä, juustoa, hedelmä ja kupponen teetä tai vitamiinisoitua mehua. Näillä eväillä ulos kuvailemaan.

Toivotankin lukijoilleni oikein mukavaa ja tapahtumarikasta sunnuntaita. 

Nähdään ensi viikolla. 

t: Lilja

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ruoanlaittoon kotona! :) Itse syön aamupalaksi kaurapuuroa, jonka sekaan laitan raejuustoa ja mehukeittoa.

    VastaaPoista