tiistai 27. tammikuuta 2015

Kotona taas

IMG_0651

Hei ihanat,

Olemme vihdoin kotona. Meidän oli tarkoitus saapua jo lauantaina kotiin, mutta koneemme oli peräti kaksi vuorokautta myöhässä. Saavuimme siis eilen maanantaina klo 3:00. Muutaman tunnin yöunien jälkeen suuntasinkin jo töihin. Päivä oli todella rankka ja sain kuin sainkin itseni pidettyä hereillä.

Tänään olen taas pirteänä ja valmiina astumaan uusiin seikkailuihin. Matka oli erittäin onnistunut, koneen myöhästelystä huolimatta. Saimme kaksi ylimääräistä lomapäivää ja yksi yö ilmaiseksi upeassa hotellissa. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että minulle ei ainakaan jäänyt huonoa kuvaa Finnmatkoista. Meidät pidettiin jatkuvasti ajan tasalla ja tarjottiin vielä hyvitystä matkan hinnasta. Olen kovin tyytyväinen.

Tuntuu todella ihanalta olla kotona taas. Viimeisinä päivinä alkoi mielessä pyöriä jo sisustusjutut. Kotiin palattuani huomasin, miten paljon kotona on vielä tehtävää. Sisustus on kovasti kesken ja remonttikin pitäisi saattaa loppuun.

Blogiin on tulossa siis paljon juttuja. 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta matkalta ja kiva nähdä lisää kuvia!! :)) Kyllä toisaalta kelpaisi pari ylimääräistä päivää lomalla ;).

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että olet viihtynyt Thaimaassa. Tervetuloa takaisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaa oli todella upea paikka. Tämä matka ei jää viimeiseksi. :)

      Poista