maanantai 23. joulukuuta 2013

Kohti kiinteistöomistusta


























Monen vuoden haaveilun jälkeen olen vihdoin päättänyt toteuttaa pitkäaikainen haaveeni ja alkaa
kiinteistön omistajaksi. Toisin sanoen, ostaa ensimmäinen oma asunto. Haaveilen 40 + neliöisestä asunnosta Helsingin kantakaupungin alueella, joka on rakennettu 20 -luvulla ja sisältää leveät ikkunalaudat. Kovasti toivoisin kaksiota, mutta kelputan myös hyvällä pohjaratkaisulla tehdyn yksiön. Kunnoksi haluaisin tyydyttävän, jotta voisin pintaremontoida sen kokonaan oman makuni mukaan. Haluan ostaa asunnon kahden vuoden päästä, eli vuoden 2015 lopulla...

Tässä on tietenkin pieni mutta matkalla. Olen pienituloinen nainen, jonka suurinosa rahoista menee shoppailuun ja ulkona syömiseen.

Tämän blogin tarkoituksena on seurata omaa säästökuuriani ja pitää motivaatiota. Matka tulee olemaan pitkä ja kuoppainen, mutta ehkä vielä joskus saan haaveilemani kodin itselleni ja elämä hymyilee.

Tervetuloa seuraamaan säästöurakkaani. Kaipaan kovasti kannustavia sanoja, joten ethän unohda kommentoida. Dokumentoi säästöni vaiheet ja samalla pääsette kurkistamaan omaan sisustusmaailmaani. Postauksia tulee sisustuksesta,  sijoittamisesta, säästövinkkejä, ehkä myös hieman materialistisia juttuja kuten muoti jne.

T. Lilja


4 kommenttia:

  1. Hei Lilja.

    Ensiksi haluan sanoa onnea tavoitteeseen pääsemisessä!

    Sitten on varmaan syytä miettiä mitä se käytännössä tarkoittaa. Jos oletetaan, että tällä hetkellä tuo 40+ kaksio kantakaupungissa maksaa noin 200000€:a. niin ehkä parin vuoden päästä voit parhaimmillaan saada sen noin 170000€:lla. Tällöin voidaan laskea parhaimmassa tapauksessa pankkien vaatimuksen olevan 10%:ia. Se voi olla paljon enemmänkin mikäli taloustilanne ei parane, mutta ei murehdita siitä vaan todetaan sinun tarvitsevan 17000€:a Koska laskurisi näyttää sinulla olevan viidesosa tuosta niin oletan sen olevan noin 3500€ silloin sinulle jää noin 14000€ säästettäväksi. Tällöin se tarkoittaa kuukaudessa tarvittavan säästösumman olevan yli 600€:a. Koska mainitsit olevasi pienituloinen niin oletan sinulle jäävän tuloista verojen jälkeen maksimissaan 1500€:a. Jos asut nyt vuokralla niin oletan tämän olevan vähintään 600€:a, joten sinulle jää muihin menoihin maksimissaan 300€:a mikäli haluat saada säästettyä pankin vaatiman summan lainaa varten. Vaikka itse elän säästeliäästi niin tuo ei minulta kyllä millään onnistu. Tämä tarkoittaa joko erittäin säästäväistä elämäntapaa tai sitten selkeästi suurempia tuloja mikäli haluat kyseisen rahasumman säästää parissa vuodessa. Koska voi olla ettei mikään oletuksistani pidä paikkaansa niin en sano tuon olevan mahdotonta vaan totean vain, että haasteita ainakin riittää.

    Tässä hieman realismia matematiikan muodossa. Mikäli olet todellakin pienituloinen niin silloin suosittelen lisäävän hieman aikaa tavoitteen saavuttamiseen tai sitten kannattaa etsiä lisää tuloja joita on varmasti mahdollista hankkia. Mitä taas tulee sijoittamiseen niin siitä saatavien tulojen varaan et voi noin lyhyellä aikavälillä turvautua ollenkaan.

    Onnea ja menestystä tavoitteesi saavuttamisessa vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Kiitos, kiitos mahtavasta kommentista. Olen todellakin pohtinut omaa säästöurakkaani ja yrittänyt olla mahdollisimman realistinen omien suunnitelmien suhteen. En ole ihan varma missä kulkee pienituloisuuden raja, koska omat tuloni ovat enemmän kuin mainitsemasi 1500 e, mutta pidän itseäni kuitenkin pienituloisena. :D Tällä hetkellä tulonlähteitä on vain yksi, mutta ensi vuoden aikana on tarkoitus lisätä tulonlähteitä tekemällä sivutöitä ja satunnaisia keikkatöitä. Näiden suunnitelmien kanssa lähden siis säästämään tuota summaa. Tietenkin tavoite on korkea, mutta tykkään haasteista ja tämä on ollut jo pitkäaikainen unelmani. Suunnitelmistani on tulossa hieman tarkempi postaus, kunhan tässä saa sen valmiiksi. Toivoisin kovasti, että jatkaisit lukemista ja kommentoisit myös jatkossa. :)

      t: Lilja

      Poista
    2. Tuo arvioni noin 1500€ nettoa tekee parin tonnin bruttopalkkaa eli sitä mikä maksetaan ilman veroja ja eläkemaksuja. Keskituloinen tienaa noin 3000€ bruttona, joten jossain sen alla kulkee pienipalkkaisuuden määritelmä. En tiedä tarkkaa summaa ja onko sitä edes määritelty, mutta pidän pienipalkkaista sellaisena joka tienaa nettona alle pari tonnia.

      Realistisuus on tietysti tärkeää, mutta kaikki eivät ehkä ole tehneet suunnitelmaa vaan tekevät hommat perstuntumalla. Sinulla on asiat selkeästi hallussa, joten nauti haasteestasi ja pidä pääsi pystyssä, vaikka tulisi takaiskuja. Niitä on odotettavissa, mutta niistä pääsee myös yli kunhan ei heti takaiskujen tullessa masennu.

      Yritän kommentoida säännöllisen epäsäännöllisesti,

      -TT

      Poista
  2. Niitä takaiskuja varten nyrkkihanskat valmiina. :D Toivotaan, että suunitelma pitää. :)

    VastaaPoista